Mitä kaikkea sinun tulisi tietää kohdunkaulan syövän seulonnasta?
Kohdunkaulan syöpä voi kehittyä kauan ilman, että se aiheuttaa oireita. Seulonnassa etsitään syövän lisäksi syövän esiasteita ihmisiltä, joilla ei ole syövän oireita. Tavoitteena on löytää nämä esiasteet kohdunkaulalla ennen kuin ne kehittyvät syöväksi. Tällöin syöpä voidaan estää.
Seulontakäynnit eivät maksa sinulle mitään.
Kohdunkaulan syöpä on nuorten naisten toiseksi yleisin syöpä Euroopassa. Suomessa kohdunkaulan syöpä on harvinainen vuosikymmeniä järjestettyjen seulontojen ansiosta. Kohdunkaulan syövän ilmaantuvuus on kuitenkin lisääntynyt Suomessa 1990-luvulta lähtien alle 40-vuotiaiden naisten keskuudessa. Suurin osa kohdunkaulan syövistä löytyy naisilta, jotka eivät ole osallistuneet seulontoihin.
Saat kotiin kirjeen, jossa sinut kutsutaan seulontakäynnille. Kutsussa kerrotaan seulontakäynnin paikka ja aika tai ohjeet ajan varaamiseen. Jos valmiiksi varattu aika ei sovi sinulle, voit siirtää sen. Ohjeet ovat kutsussa. Mene seulontakäynnille varattuna aikana.
Jos et ole saanut kutsua tai olet unohtanut mennä seulontaan, ole yhteydessä hyvinvointialueesi seulonnan järjestäjään. Tieto seulonnan järjestäjästä löytyy oman hyvinvointialueesi verkkosivuilta.
Mitä seulontakäynnillä tapahtuu?
Hoitaja kysyy sinulta kysymyksiä esimerkiksi kuukautisista, raskauksista ja seulontanäytteistä, jotka sinulta on otettu aiemmin. Hoitaja pyytää sinua riisumaan alavartalosi paljaaksi ja käymään makuulle. Hän neuvoo sinua näytteenoton ajan. Hoitaja laittaa emättimeesi välineen, jonka avulla hän näkee ottaa näytteen paremmin. Sitten hän ottaa näytteen pyyhkäisemällä emättimen pinnalta. Näytteenotto voi nipistää, mutta se kestää vain hetken. Jos näytteenotto jännittää, siitä on hyvä kertoa hoitajalle.
Kannattaako minun osallistua seulontaan, jos olen terve, eikä minulla ole oireita?
Kannattaa. Koska kohdunkaulan syöpä kehittyy hitaasti, jo syövän esiasteet voidaan löytää seulonnan avulla. Seulontaan kannattaa aina osallistua, vaikka vastaava tutkimus olisikin tehty lähiaikoina muualla.
Tarvitseeko minun osallistua seulontaan, jos minulla on vain yksi seksikumppani tai en ole juuri nyt seksisuhteessa?
Kohdunkaulan syöpään voivat sairastua kaikenikäiset naiset eikä seksuaalisella suuntautumisella, seksuaalisella aktiivisuudella tai käytetyllä ehkäisymenetelmällä ole ratkaisevaa merkitystä. Jokaisen seksielämän aloittaneen naisen on siis hyvä osallistua seulontaan.
Voinko osallistua seulontaan raskaana tai kuukautisten aikana?
Raskaus ja imetys eivät estä seulontaan osallistumista. Näytettä ei mielellään oteta kuukautisten aikana. Kuukautiset eivät kuitenkaan ole este näytteenotolle, jos et voi vaihtaa aikaa.
Tupakoinnin lopettaminen on merkittävä päätös itsesi, läheistesi ja ympäristön kannalta. Koskaan ei ole liian myöhäistä lopettaa tupakointi. Tupakoinnin lopettaminen on mahdollista jokaiselle riippumatta siitä, kuinka kauan tai kuinka paljon on polttanut. Lopettamista voi helpottaa monilla keinoilla. Etsi ja löydä sinulle sopivat keinot, jotka edistävät lopettamista. Tältä sivulta löydät vinkkejä lopettamiseen. Tee testi Miten tupakoinnin lopettaminen vaikuttaa kehoon?
Ilman tupakkaa olet terveempi, lukuisten sairauksien riski pienenee ja elämänlaatu paranee.
Mitä aiemmin tupakoinnin lopettaa, sen parempi. Koskaan se ei kuitenkaan ole liian myöhäistä, sillä varttuneellakin iällä tupakoinnin lopettaminen pidentää ikää ja parantaa elämänlaatua. Syövän riski pienenee kaikenikäisillä tupakoinnin lopettamisen jälkeen. Lopettamisen jälkeen tunnet pian lopettamisen hyödyt kehossasi.
Nyt on hyvä hetki lopettaa! Oletko samaa mieltä?
Joskus lopettaminen on helppoa ja yksinkertaista, joskus tarvitaan useampi yritys, ennen kuin tupakointi jää kokonaan pois. Aikaisemmat yritykset eivät ole epäonnistumisia, jokainen yritys vie aina asiaa eteenpäin. Yksikin päivä savuttomana on saavutus. Jo ajatus lopettamisesta on askel eteenpäin kohti motivoitumista.
Kata joulupöytään pienemmät lautaset. Silloin ruokaa tulee otettua vähemmän kerrallaan ja syöminen tapahtuu hitaammin, vaikka ottaisitkin lisää. Tunnistat kylläisen olon helpommin, jos maltat syödä hitaammin.
Kasaa lautaselle enemmän kasviksia, jolloin syöt huomaamattasi vähemmän muuta ruokaa ja olosi pysyy kevyempänä.
Kohteliaisuuden vuoksi ei kannata syödä ja juoda. Syö silloin, kun ruokaa tekee oikeasti mieli. Kokeile joulupöydässä alkoholittomia juomia, jolloin ehkä huomaat, että olosi on huomattavasti vähemmän turvonnut ja pöhöttynyt.
Pidä ateriaväli riittävän lyhyenä. Jos aika aterioiden välillä venyy pitkäksi, on seurauksena usein kova nälkä ja ahmiminen.
Valitse jouluisiksi välipaloiksi esimerkiksi mandariineja ja pähkinöitä.
Juo riittävästi vettä. Janoisuus sekoittuu joskus nälän tunteeksi.
Liikunta auttaa keventämään oloa. Rauhallinen iltakävely helpottaa unentuloa.
Monilla kasvaa kasviksia myös omassa puutarhassa. Kaupan värikkäät heviosastot houkuttelevat ostamaan tuoreita kotimaisia kasviksia. Kasviksia tulisikin käyttää joka aterialla, erilaisia ja eri värisiä. Tutustu myös uusiin tuntemattomiin kasviksiin.
Terveyttä kasviksilla
Kasvikset ovat ruokavalion perusta. Puoli kiloa kasviksia päivässä on monelle tuttu sanonta, eikä turhaan. Ne ehkäisevät syöpää monin eri tavoin, sisältäen runsaasti vitamiineja ja kivennäisaineita sekä ravintokuitua. Kasviksissa on myös erilaisia syövältä suojaavia yhdisteitä, jotka suojaavat soluja vaurioitumiselta.
Kasvikset suojaavat elimistöä monilta eri syöviltä,
suun, nielun, kurkunpään ja ruokatorven syövältä
haimasyövältä
mahasyövältä
paksusuolen ja peräsuolen syövältä
keuhkosyövältä sekä
eturauhassyövältä.
Kasvikset auttavat painonhallinnassa
Kasvikset ovat hyvä apu painonhallintaan. Niillä voit täyttää lautasesta ainakin puolet joka aterialla, jolloin muiden ruoka-aineiden osuus vähenee. Ne sisältävät vähän energiaa, mutta niissä riittää pureskeltavaa ja vatsa täyttyy. Kasvisten sisältämät kuidut ja vesi lisäävät kylläisyyden tunnetta ja helpottavat painonhallinnassa.
Iho muistaa palamisen. Toistuva palaminen etenkin lapsena ja elinikäinen aurinkoaltistus lisäävät ihosyöpien riskiä aikuisena.
Aikuisten tehtävänä on huolehtia siitä, että lasten suojautuminen auringolta on kunnossa.
Lapsen suojaaminen auringolta
Varjo, vaatteet ja voide on hyvä muistisääntö auringon säteilyltä suojautumiseen.
Leikit kannattaa siirtää varjopaikkoihin, kun auringon UV-säteily on voimakkaimmillaan. Aurinkoa tulisi välttää keskipäivän aikaan kello 11-15. Sisätilojen lisäksi varjopaikkoja löytyy aurinkovarjon alta, terassilta tai puun alta.
Oikeanlainen vaatetus on tärkeää. Lapsen vaatteiden tulisi olla väljiä ja ihon hyvin peittäviä. Hyvän suojan antavat esimerkiksi puuvillavaatteet. Tarjolla on myös UV-suojavaatteita, jotka antavat vielä lisäsuojaa. Lapsen päätä suojaamaan paras on lierihattu, koska se peittää korvalehdet ja suojaa niskaa. Laadukkaat aurinkolasit suojaavat silmiä.
Lapsille suunniteltua aurinkorasvaa laitetaan niihin kohtiin, joita vaatetus ei peitä. Iho tulisi rasvata noin puoli tuntia ennen aurinkoon menoa runsaalla rasvamäärällä. Rasvaa tulee lisätä muutaman tunnin välein sekä aina uinnin ja kuivaamisen jälkeen. Rasvan sopivuutta voi ensin testata pienelle ihoalueelle.
Lasten on hyvä käyttää tuotteita, joissa on korkea suojakerroin, mielellään 50, sekä UVA- ja UVB-suoja. Erityisesti lapsille kehitetyissä suojavoiteissa ei yleensä ole ihoa ärsyttäviä kemiallisia ainesosia, kuten voimakkaita hajusteita. Mikään suojavoide ei täysin estä säteilyn pääsyä iholle. Aurinkorasva ei pidennä auringossa oloaikaa.
Vauvaikäisille lapsille ei suositella kemiallista aurinkorasvaa ollenkaan. Tärkeää on, ettei vauva ole suoraan auringonvalossa. Vaunuissakin vauvaa tulee suojata vaatteilla ja aurinkosuojilla.
Naiset humaltuvat miehiä helpommin, koska alkoholi on vesiliukoista ja miehen kehosta 75 prosenttia ja naisen kehosta noin 66 prosenttia on vettä. Sama määrä alkoholia nostaa siis naisen veren alkoholipitoisuuden korkeammaksi kuin miehen.
Nainen on myös keskimääräisesti miestä pienempikokoisempi ja kevyempi, joten naisen elimistö hajottaa alkoholia hitaammin kuin miehen. Tämän takia naisen aivot ja maksa altistuvat pitkäkestoisemmin ja suhteessa suuremmalle määrälle alkoholia kuin miehen.
Paraneeko uni yömyssyllä?
Alkoholin runsas käyttö on yleinen syy unettomuudessa ja unihäiriöissä. Alkoholi vaikuttaa heikentävästi uneen. Yömyssy ennen nukkumaanmenoa saattaa rentouttaa oloa ja helpottaa nukahtamista, mutta alkoholi kuitenkin häiritsee ja tuhoaa unen palauttavaa vaikutusta, sillä unen virkistävä REM-vaihe huononee.
Kun alkoholi poistuu unen aikana elimistöstä, unesta tulee levotonta sekä katkonaista ja herääminen keskellä yötä on selvästi tavallisempaa.
Rentouttaako alkoholi mieltä?
Alkoholi lisää mielihyvähormonien eli endorfiinin ja dopamiinin erittymistä, mikä stimuloi elimistön opioidijärjestelmää. Pieni määrä alkoholia voi tuntua rentouttavan kehoa, mutta sietokyvyn kasvaessa tarvitaan aina vain isompia määriä.
Kun elimistö ei saa alkoholia, tulee levoton olo. Jatkuva arkikäyttö saattaa aiheuttaa etenkin naisilla myös ahdistuneisuutta, paniikkikohtauksia ja masennusta.
Alkoholi kytkeytyy myös mielenterveydenhäiriöihin. Säännöllinen juominen voi itsessään aiheuttaa masennusta. Toisaalta alkoholi voi myös pahentaa masennusta.
Sujuuko seksi paremmin humalassa?
Juomisen vaikutukset haluun ovat yksilöllisiä. Yksi tai kaksi lasillista voivat lisätä naisen seksihaluja, ovulaation aikana vielä voimakkaammin. Jotkut muuttuvat vahvasti päihtyneinä yliseksuaalisiksi. Veren alkoholipitoisuuden noustessa limakalvot kuivuvat, jolloin kiihottuminen on vaikeampaa.
Vaikeuttaako alkoholi raskaaksi tulemista?
Pitkäaikainen juominen vaikuttaa hormoneihin ja voi näkyä kuukautiskierron häiriöinä tai sukupuolielimien kudosvaurioina. Kuukautiset voivat jäädä kokonaan pois tai ne voivat olla epäsäännölliset. Alkoholin kohtuukäyttökin voi vaikeuttaa raskaaksi tulemista.
Raskaana ollessa alkoholi aiheuttaa sikiövaurioita, joten silloin tulee luopua alkoholista kokonaan.
Korostaako alkoholi miehisiä piirteitä?
Alkoholi nostaa naisen testosteronitasoa ja paljon alkoholia kuluttavat naiset miehistyvät. Siitä seurauksena karvoitus voi lisääntyä kasvoissa, rinnassa ja vatsassa. Vaikutukset hiuksiin taas ovat toisenlaiset; hiukset ohenevat ja harventuvat. Lisäksi testosteronitason nousu voi aiheuttaa hedelmättömyyttä ja vaihdevuodet voivat aikaistua. Testosteroni voi aiheuttaa myös klitoriksen liikakasvua.
Pöhöttääkö ja vanhentaako alkoholi ulkonäköä?
Alkoholi kuivattaa kehoa ja se voi näkyä myös ihon kuivumisena. Kuiva iho myös rypistyy helpommin. Testosteronin lisääntyminen aiheuttaa ihohuokosten tukkeutumista ja se lisää finnejä ja aknea.
Alkoholi sisältää runsaasti energiaa ja lisää ruokahalua. Alkoholia käytettäessä ruokailuajat voivat muuttua epäsäännölliseksi ja alkoholin käytön yhteydessä saatetaan helpommin myös sortua epäterveellisiin ruokiin. Alkoholi heikentää verenpaineen säätelyä ja horjuttaa elimistön suolatasapainoa. Runsas alkoholin juominen ensin kuivattaa ja sitten turvottaa elimistöä. Alkoholi laajentaa verisuonia ja saa ihon punoittamaan nopeasti.
Alkoholinkäyttö saattaa myös vähentää liikkumista. Ehkäisemällä painonnousua pysyy terveempänä ja toimintakykyisempänä. Ylipainolla on yhteys myös moniin vakaviin sairauksiin kuten syöpään ja sydän- ja verisuonisairauksiin.
Alkoholi kuivattaa silmiä. Silmän valkuaiset saattavat olla punaiset alkoholin käytön jälkeen. Silmän valkuaiset ja iho voivat muuttua keltaiseksi kun maksan toiminnassa on häiriöitä. Alkoholi voi värjätä myös hampaita. Vahvat alkoholijuomat voivat vaikuttaa myös hampaiden eroosioon, jossa hammaskiille liukenee pois.
Viekö alkoholi muistin?
Alkoholi on hermomyrkky. Pitkään jatkuneesta alkoholinkäytöstä seuraa aivosolujen kuolemia. Sen myötä älylliset toiminnat alkavat heiketä. Sen seurauksena voi tulla muistivaikeuksia, tiedon prosessoinnin hidastumista, ja persoonallisuuden muuttumista.
Runsas ja jatkuva juominen kolminkertaistaa dementiaoireiden riskin. Kovassa humalassa alkoholi myrkyttää aivot ja muisti ei toimi. Tämä voi aiheuttaa kiusallisia tilanteita elämässä pitkäksi aikaa. Runsas alkoholin käyttö voi aiheuttaa myös pysyviä muutoksia aivotoiminnassa.
Voiko vähäinen viininjuonti lisätä syöpäriskiä?
Mitä enemmän alkoholia käytämme, sitä suurempi on riskimme sairastua syöpään. Myös kohtuullinen alkoholinkäyttö kasvattaa syöpäriskiä. Jo varsin pienet alkoholimäärät lisäävät naisilla rintasyövän riskiä. Alkoholi lisää riskiä sairastua suun, nielun, kurkunpään, ruokatorven syöpään, maksasyöpään, suolistosyöpään ja rintasyöpään. Kaikki alkoholijuomat lisäävät syöpäriskiä. Syövän kannalta sillä ei ole merkitystä, juoko ihminen viiniä, olutta, siideriä vai viinaa. Ratkaisevaa on alkoholin määrä.
Viini päivässä pitää lääkärin loitolla?
Alkoholin suojaavat vaikutukset ovat niin vähäisiä, ettei käyttöä voi suositella sairauden ehkäisyyn. Runsas alkoholin käyttö kohottaa verenpainetta ja lisää aivoverenkiertohäiriöiden vaaraa. Alkoholi altistaa sydämen rytmihäiriöille, erityisesti eteisvärinälle ja lisälyönneille. Pitkäaikainen säännöllinen alkoholin käyttö voi vaurioittaa sydänlihasta, jolloin seurauksena on sydänlihassairaus ja sydämen vajaatoiminta. Alkoholilla on myös yhteys tyypin 2 diabetekseen.
Yleisimmät syyt maksan rasvoittumiseen ovat liikapaino ja alkoholi – yhdessä tai erikseen. Lihavuus ja alkoholi yhdessä lisäävät toistensa vaikutuksia. Näistä kaikista syistä alkoholin runsas käyttö voi johtaa painonnousuun. Erityisesti vyötärölihavuus lisää rasvamaksan riskiä. Myös maksakirroosi on seurausta liiallisesta alkoholin käytöstä.
Alkoholi voi aiheuttaa myös erilaisia vatsavaivoja kuten ripulia. Hiilihappopitoiset juomat lisäävät vatsan turvotusta. Alkoholi pahentaa mahahaavaa ja ärtynyttä suolta. Alkoholi altistaa myös hengitystieinfektioille kuten keuhkokuumeelle sekä sairaalahoidossa vakaville sairaalainfektioille.
Mistä tiedän olevani alkoholiriippuvainen?
Alkoholiriippuvuudelle on ominaista alkoholin jatkuva, usein toistuva tai pakonomainen käyttö. Siihen liittyy usein fysiologisen riippuvuuden kehittyminen, jolloin kyky sietää alkoholia on kohonnut (toleranssi kasvaa) ja eriasteisia vieroitusoireita ilmenee alkoholin käytön lopettamisen jälkeisinä päivinä.
Alkoholiriippuvuuden kehityttyä henkilön alkoholin käytölle on ominaista, että hän käyttää alkoholia suurempia määriä tai pidempään kuin hänen tarkoituksensa oli aloittaessaan alkoholin käytön. Usein läheiset tai työkaverit voivat huomautella asiasta. Jotkut ihmiset pääsevät alkoholisoitumaan pikkuhiljaa ”tissutellen” itsekseen niin etteivät muut ole edes tietoisia asiasta.
Onko naisilla pahempi krapula kuin miehillä?
Kehon nestemäärä selittää sen, miksi naiset kärsivät krapulasta helpommin kuin miehet. Yksinkertainen krapula on oirekuvaltaan lieväasteinen alkoholin kertakäytön jälkeinen vieroitus- tai lopetusoire. Oireita ovat hikoilu, sydämen sykkeen nopeutuminen, käsien vapina, unettomuus, ahdistuneisuus, pahoinvointi ja oksentelu, liikkeisiin liittyvä (motorinen) kiihtyneisyys, joskus hetkelliset näkö-, kuulo- tai kosketusharhat tai epileptiset kouristukset.
Mikä tekee sähkösavukkeista terveydelle vaarallisen?
Sähkösavuke eli sähkötupakka on akkukäyttöinen laite, jolla höyrystetään laitteen säiliössä olevaa propyleeniglykoli- tai glyserolinestettä, johon on liuotettu nikotiinia. Nesteeseen lisätään erilaisia kemikaaleja, joilla höyry saadaan tuoksumaan ja maistumaan tupakalta tai vaikkapa mansikalta. Akulla tuotettu lämpö muodostaa nesteestä usein höyryksi kutsutun aerosolin, jota hengitetään keuhkoihin. Mitä pienempiä hiukkaset ovat, sitä syvemmälle keuhkoihin ne kulkeutuvat.
Sähkösavukenesteistä ja niiden höyrystä on löydetty terveydelle haitallisia aineita, mutta vielä ei tarkkaan tiedetä, miten vaarallisia sähkösavukkeet kokonaisuudessaan ovat. Keuhkovaurioiden vaara on aina olemassa silloin kun hengitetään toistuvasti ja pitkiä aikoja sellaisia kemikaaleja, joita keuhkoihin ei ole tarkoitettu. Sähkösavukkeiden käytön on havaittu haittaavan keuhkojen normaalia toimintaa ja alentavan keuhkojen toimintakykyä. Kokeellisten tutkimusten perusteella käyttö voi myös edesauttaa sydän- ja verisuonitaudeille altistavien muutosten syntyä elimistössä. Pelkästään nikotiini rasittaa sydäntä, riippuvuutta aiheuttavan vaikutuksensa lisäksi.
Se, mikä tekee asiasta erityisen hankalan on se, että sähkösavukkeissa käytettäviä nesteitä, makuaineita ja niiden yhdistelmiä voi olla yksittäisessäkin maassa myynnissä jopa kymmeniä tuhansia erilaisia. Ei siis ole mitään stardardia tuotetta, jonka vaikutuksia tutkia. Tällä hetkellä on käynnissä monenlaisia projekteja, joissa tutkitaan sähkösavukkeiden terveysvaikutuksia.
Mitä tiedetään sähkötupakan pitkäaikaisvaikutuksista?
Sähkösavukkeiden pitkäaikaisia vaikutuksia ei oikeastaan vielä tiedetä. On vaikeaa arvioida luotettavasti, kuinka suuria riskejä sähkötupakalle altistumien aiheuttaa pitkän aikavälin kuluessa. Pitkäaikaiskäytön vaikutuksista voidaan varmuudella kertoa vasta vuosien tai vuosikymmenien päästä. Vasta tällöin on pystytty seuraamaan riittävän kauan viime vuosina säännöllisen käytön aloittaneiden ihmisten terveyttä hitaasti kehittyvien sairauksien, kuten syöpien, kannalta. Ensimmäisissä eläinkokeissa on nyt havaittu sähkötupakan nikotiinihöyryn aiheuttavan keuhkosyöpää hiirillä.
Vertailukohtaa haittoja koskevan tiedon kertymisen hitauteen voi hakea tavallisesta tupakoinnista. Perinteisten savukkeiden haittojen vaikutusten toteaminen on ollut vuosikymmenien savotta, sillä tehdasvalmisteisten savukkeiden massatuotanto aloitettiin 1800-luvun lopulla. Vasta 1920-luvulla keuhkosyöpien määrä nousi niin selkeästi, että siihen aloitettiin kiinnittää huomiota. 1940- ja 1950-luvulla saatiin tieteellisesti todistettua tietoa siitä, että tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää. Tästä huolimatta vasta 1960-luvulla tieto alkoi valua laajempaan tietoisuuteen. Tupakkateollisuus kiisti haitat ja vaati vahvempaa tutkimusnäyttöä vielä 1990-luvulla.
Sähkötupakoita on ollut kansainvälisillä markkinoilla nyt reilut kymmenen vuotta, mutta tuote on myös kehittynyt vuosien saatossa. Ensimmäinen kaupallinen sähkösavuke patentoitiin Kiinassa vuonna 2003. Kansainvälisille markkinoille se rekisteröitiin 2007 ja samoihin aikoihin Euroopassa ja USA:ssa alkoi syntyä kilpailevia tuotteita. Nyt käytössä olevat sähkösavukkeet ovat oikeastaan jo tuotteiden neljäs sukupolvi ja viides on käynnistynyt esimerkiksi muistitikkua muistuttavilla, nikotiinisuolaa sisältävillä tuotteilla.
Sähkösavuketta ei suositella tupakoinnin lopettamisen tueksi. Miksi ei?
Suomessa terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön suositellut, tutkimusnäyttöön perustuvat menetelmät määritellään tupakasta vieroituksen Käypä hoito –suosituksessa. Lääkelain perusteella tupakoinnin lopettamisen tueksi soveltuvien tuotteiden täytyy myös olla käyttötarkoituksessaan turvalliseksi ja tehokkaaksi osoitettuja. Sähkösavukkeita ei suositella lopettamiseen koska niiden vaikuttavuudesta tupakoinnin lopettamisen apuna ei ole riittävästi tutkimusnäyttöä. Tällä hetkellä tulokset ovat puutteellisia ja osin ristiriitaista. Monien tutkimusten mukaan suuri osa sähkösavukkeella tupakoinnin lopettamista yrittävistä palaa takaisin tupakointiin, jatkaa molempien tuotteiden rinnakkaista käyttöä tai jää edelleen sähkösavukkeiden käyttäjäksi eli ei pääse irti nikotiiniriippuvuudesta.
Hyvä asia on tietysti se, että osa käyttäjistä on onnistunut tupakoinnin lopettamisessa sähkösavukkeiden avulla. Jos sähkösavukkeiden avulla on onnistunut pääsemään irti tupakoinnista, ei tupakointiin tietenkään kannata palata – vaan pyrkiä siihen, että pääsee eroon myös sähkötupakasta.
Mitä tiedetään Yhdysvaltoja riivaavasta epidemiasta, jotka on liitetty sähkötupakkaan?
Yhdysvalloissa on tosiaan käynnissä melko poikkeuksellinen epidemia, jossa sairastuneita on ollut jo lokakuun alussa yli tuhat ja kuolleita ainakin 26. Tietoa on edelleen melko vähän. Ainoa yhdistävä tekijä on se, että kaikki oireita saaneet ovat käyttäneet jonkinlaista sähkötupakkaa. Valtaosa on käyttänyt sähkötupakassa nikotiinin ohella myös tetrahydrokannabinolia eli THC:tä, joka on kannabiksen psykoaktiivinen yhdiste. Valtaosa sairastuneista on myös ollut nuoria, alle 35-vuotiaita. Hankalaksi tiedon keräämisen tekee se, että ei ole varmuutta siitä, mitä sähkösavukkeissa on käytetty. Osa tuotteista on ostettu katukaupasta, jolloin on lähes mahdotonta tietää, mitä ainesosia sähkötupakassa on ollut.
Myös se tiedetään, että kyse on akuutista vakavasta keuhkovauriosta, mutta tarkkaa taudinkuvaa ei ole pystytty määrittelemään. Näyttää siltä, että kyseessä on nimenomaan kemikaalialtistuksesta johtuva reaktio keuhkoissa. Sen tarkkaa syytä ei tiedetä.
Tulee muistaa, että jos käyttää sähkösavuketta ja terveys äkillisesti heikkenee, on tärkeä hakeutua lääkäriin. Lääkärille tulee muistaa kertoa, että on käyttänyt sähkösavukkeita. Myös sähkösavukeneste kannattaa ottaa mukaan, jotta sen valmistaja ja ainesosat saadaan selvitettyä nopeasti.
Nuuskaa ja sähkötupakkaa pidetään tavallista tupakkaa haitattomana, miten kommentoit tätä?
Kiistatta on selvää, että savukkeiden polttaminen on kaikista haitallisin ja tappavin tupakkatuotteiden käyttömuoto. Tupakan polttamisesta aiheutuva savu sisältää runsaasti syöpää aiheuttavia karsinogeenejä ja muita haitallisia yhdisteitä. Poltettava tupakka kuormittaa käytännössä koko kehoa ja aiheuttaa pitkäaikaisessa käytössä muun muassa keuhkosyöpää, keuhkoahtaumatautia ja sydän- ja verisuonitauteja.
Nuuskasta puuttuvat palamisessa syntyvät haitat mutta se sisältää myös syöpävaarallisia aineita ja sillä on omat terveyshaittansa. Nuuskan tiedetään nostavan mm. ruokatorvi-, vatsa- ja suuontelon syöpän riskiä, lisäävän muutoksia suun limakalvoissa ja kasvattavan sydämen vajaatoiminnan kehittymisen vaaraa. Runsas nuuskan käyttö lisää myös kakkostyypin diabeteksen riskiä, koska nikotiini vähentää insuliiniherkkyyttä.
Sähkösavukkeisiin liittyy paljon avoimia kysymyksiä, joihin joudutaan odottamaan vastauksia, mutta varmaa on, että sekään ei ole mikään haitaton tuote. Terveydelle paras vaihtoehto olla käyttämättä mitään tupakka- tai nikotiinituotetta. Myös tupakoinnin lopettamisen avuksi myytäviä nikotiinikorvaushoitoja kuten nikotiinipurukumia tai -laastaria tulisi siksi käyttää vain sen aikaa kun niitä lopettamiseen tarvitsee, suosituksena on 2-3 kuukautta annosta asteittain vähentäen.
Syöpäjärjestöjen asiantuntija, syöpätautien erikoislääkäri Petteri Hervonen vastaa kysymyksiin.
Kuinka paljon on sopiva määrä aurinkorasvaa?
”Ei kannata pihistellä. Jos säästelet rasvaa, et saa sitä suojaa, joka putkilon kyljessä luvataan. Aurinkorasvaa kannattaa käyttää kunnon keko – noin 30 ml voitelukertaa kohti. Jos koko vartalon ihon voitelee, rasvaa tarvitaan 1,5-2 neliömetrin kokoiselle alueelle. ”
Kuinka usein aurinkorasvaa tulisi lisätä?
”Suojavoide on syytä lisätä hyvissä ajoin – noin puoli tuntia ennen aurinkoon menoa. Voidetta kannattaa lisätä viimeistään tunnin päästä. Jos käyt uimassa, suihkussa tai hikoilet kovasti, rasvaa itsesi uudestaan.”
Milloin Suomen olosuhteissa pitää käyttää aurinkorasvaa?
”Jos hiihtelet keväthangilla, kasvot on hyvä suojata aurinkorasvalla jo silloin. Kevään edetessä ja vaatteiden vähentyessä kannattaa suojautumista tehostaa. Toukokuusta elokuuhun auringonsäteily on intensiivisintä keskipäivän molemmin puolin, noin kello 15–16 saakka iltapäivällä. Suojautumistarve alkaa, kun UV-indeksi ylittää luvun 3. UV-indeksilukuja voi seurata esimerkiksi Ilmatieteenlaitoksen verkkosivuilta.”
”Kyllä, koska osa UV-säteilystä tulee pilvien läpi.”
Voinko käyttää huoletta noin vuosi sitten ostamaani aurinkorasvaa?
”Monet suojavoiteet ovat kausituotteita ja vanhenevat vuodessa putkilon avaamisesta. Käyttöajan voit varmistaa pakkauksesta. Jos rasva lojuu kuumassa auringossa, se ei välttämättä säily niin pitkään kuin on ilmoitettu.”
Tarvitseeko kasvoissa käyttää vielä aurinkorasvaakin, jos kasvorasvassa on jo suojakerroin 30?
”Ei tarvitse, ellei kasvoilta ole hoidettu esimerkiksi valovauriota tai ihosyöpää.”
Voinko oleilla auringossa pidempään, jos valitsen hyvin korkean suojakertoimen?
”Aurinkosuojavoiteiden tarkoitus on suojata ihoa säteilyrasitukselta, ei rohkaista pitkittämään auringossa oleskelua. Voiteiden suoja ei ole sataprosenttinen. UV-säteilyllä on ihoon myös rappeuttavia vaikutuksia, joilta aurinkovoiteet eivät suojaa.”
Bruce Dickinson on yli 100 miljoonaa levyä myyneen Iron Maiden –yhtyeen laulaja, lentäjä ja yrittäjä. Hän on kertonut – yksinoikeudella Syöpäjärjestöille tekemissään videoissa – oman tarinansa nielusyöpään sairastumisesta ja terveellisten elintapojen merkityksestä myös sairaudesta selviytymiseen. Videot on julkaistu miehille ja pojille suunnatuilla Aatteleppa ite! -sivuilla, mutta myös tältä sivulta voit katsoa kaikki tähän mennessä Brucen kanssa tehdyt videot.
Dickinson vastaanotti Helsingin yliopiston kunniatohtorin arvon poissa olevana. Filosofisen tiedekunnan uusia kunniatohtoreita nimitetään yhteensä yhdeksän. Dickinsonin ohella nimitettiin mm. Nobel-palkinnon saanut Bengt Holmström.
Vihkiminen järjestettiin 23.–25. toukokuuta Helsingissä. Promootioita on Suomessa järjestetty jo vuodesta 1643, jolloin järjestettiin Turun Akatemian filosofisen tiedekunnan promootio.
Kunniatohtoreiksi vihitään eri puolilta maailmaa olevia henkilöitä, jotka edustavat sekä tiedekunnan eri tieteenaloja että ovat ansioituneita kulttuurin ja yhteiskunnan alalla. Helsingin yliopiston kunniatohtoreiksi on aiemmin vihitty mm. tasavallan presidentit Urho Kekkonen, Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari, Tarja Halonen sekä taiteilijat Akseli Gallen-Kallela ja Jean Sibelius.
Säteilyturvakeskus, Syöpäjärjestöt ja Ilmatieteen laitos haluavat muistuttaa huolellisesta UV-suojautumisesta, koska ihomelanooma on nopeasti yleistyvä syöpä ja riittävällä suojautumisella voitaisiin välttää jopa 95 % syöpätapauksista.
Muista ihosyövistä poiketen melanoomaa esiintyy myös suhteellisen nuorilla ihmisillä.
Säteilyturvakeskuksen (STUK) teettämän kyselyn mukaan suomalaiset ymmärtävät hyvin UV-säteilyn aiheuttaman ihosyöpäriskin. Kuitenkin nuorison keskuudessa riskiä pidetään pienempänä, mikä heijastuu myös auringolta suojautumiseen.
Emme tule aina ajatelleeksi, että iho on elävä, aktiivinen, kehomme suurin elin. Ihon rakenne ja ulkonäkö muuttuvat iän mukana. Iho muistaa niin iloja kuin surujakin. Se myös muistaa auringon UV-säteilylle altistumisen elämän aikana ja ihon palamiset.