Bruce Dickinson on yli 100 miljoonaa levyä myyneen Iron Maiden –yhtyeen laulaja, lentäjä ja yrittäjä. Hän on kertonut – yksinoikeudella Syöpäjärjestöille tekemissään videoissa – oman tarinansa nielusyöpään sairastumisesta ja terveellisten elintapojen merkityksestä myös sairaudesta selviytymiseen. Videot on julkaistu miehille ja pojille suunnatuilla Aatteleppa ite! -sivuilla.
Dickinson vastaanottaa Helsingin yliopiston kunniatohtorin arvon poissa olevana. Filosofisen tiedekunnan uusia kunniatohtoreita nimitetään yhteensä yhdeksän. Dickinsonin ohella nimitetään mm. Nobel-palkinnon saanut Bengt Holmström.
Vihkiminen järjestetään 23.–25. toukokuuta Helsingissä. Promootioita on Suomessa järjestetty jo vuodesta 1643, jolloin järjestettiin Turun Akatemian filosofisen tiedekunnan promootio.
Kunniatohtoreiksi vihitään eri puolilta maailmaa olevia henkilöitä, jotka edustavat sekä tiedekunnan eri tieteenaloja että ovat ansioituneita kulttuurin ja yhteiskunnan alalla. Helsingin yliopiston kunniatohtoreiksi on aiemmin vihitty mm. tasavallan presidentit Urho Kekkonen, Mauno Koivisto, Martti Ahtisaari, Tarja Halonen sekä taiteilijat Akseli Gallen-Kallela ja Jean Sibelius.
Suolistosyövän seulonta käynnistyy koko maassa vuonna 2022. Seulonta koskee ensimmäisenä vuonna 60–68-vuotiaita, mutta vähitellen seulontaohjelmaa laajennetaan ikäryhmittäin. Ohjelma ulottuu koko kohdeväestöön eli kaikkiin 56–74-vuotiaisiin vuodesta 2031 alkaen. Suolistosyöpä on yleisin tässä ikäryhmässä.
Uudistettu suolistosyövän seulontaohjelma alkoi Suomessa keväällä 2019.
Seulontaohjelman ensimmäisinä vuosina 2019–2021 seulontaan kutsuttiin vapaaehtoisten pilottikuntien(avautuu uudessa ikkunassa) 60-, 62-, 64- ja 66-vuotiaat. Pilotissa olivat mukana Jyväskylä, Kaarina, Muurame, Orivesi, Oulu, Paimio, Sauvo, Säkylä, Tampere, Ylitornio, Kustavi ja Posio.
Suolistosyövän seulonta pyrkii havaitsemaan suolistosyövän oireettomassa varhaisvaiheessa. Seulonnan tavoite on vähentää suolistosyövästä johtuvia kuolemia.
Suolistosyövän seulontatesti tehdään ns. ”kakkatikun” avulla.
Seulottaville henkilöille lähetään postitse seulontatesti ohjeiden kera. Seulontaa varten tarvitaan vain yksi ulostenäyte, joka otetaan itse kotona ja lähetetään postitse laboratorioon tutkittavaksi. Seulontakutsun mukana on palautuskuori, jonka postimaksu on maksettu. Seulontaan osallistuminen on siis seulottavalle maksutonta.
Jos seulontanäytteessä havaitaan verta, siitä tulee kirjallinen tieto ja seulotulle järjestetään tarvittavat jatkotutkimukset. Jatkotutkimus on yleensä suoliston tähystys eli kolonoskopia, jossa syy verenvuotoon selvitetään.
Suomessa todetaan vuosittain yli 3 000 uutta suolistosyöpää ja siihen kuolee noin 1200 henkeä. Suolistosyöpä onkin yksi yleisimmistä syövistä sekä naisilla että miehillä. Vain eturauhassyöpä miehillä ja rintasyöpä naisilla ovat suolistosyöpiä yleisempiä syöpätauteja Suomessa. Suolistosyöpien ennustetaan lisääntyvän tulevina vuosina ensisijaisesti väestön ikääntymisen, mutta myös elintapojen takia.
Kivessyövän yleistymisen tarkkoja syitä ei tiedetä. Perintötekijät saattavat vaikuttaa kivessyövän syntyyn. Tiedetään, että lähisukulaisen kivessyöpä suurentaa sairastumisen riskiä. Laskeutumaton kives suurentaa sairastumisriskin kymmenkertaiseksi, ja noin joka kymmenes kivessyöpä syntyykin laskeutumattomaan kivekseen. Ympäristötekijöillä voi myös olla vaikutusta kivessyövän syntyyn. On esimerkiksi esitetty, maataloudessa käytettävillä kemikaaleilla saattaisi olla merkitystä, jos odottava äiti altistuu niille raskauden aikana.
Kivessyövän ennuste on hyvä, mikäli se löydetään varhain. Kiveksen poistoleikkaus on kaikkien kivessyöpien ensisijainen hoito. Leikkaus pyritään tekemään mahdollisimman pian, koska osa kivessyövistä kasvaa nopeasti. Leikkauksen jälkeen hoitoa jatketaan seurannalla, solunsalpaajahoidolla tai joskus sädehoidolla. Lyhyetkin hoidot saattavat vaikuttaa miehen hedelmällisyyteen, joten siittiöitä otetaan yleensä talteen jo ennen leikkausta.
Kivesten omatarkkailu tärkeää
– Tärkeintä olisi löytää kivessyöpä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jolloin ennuste on hyvä. Se on mahdollista, mikäli mies opettelee tunnustelemaan kiveksensä ja huomaa niissä tapahtuvat muutokset, sanoo kirurgian professori Teuvo Tammela.
Tavallisin syy hakeutua lääkäriin on potilaan tai partnerin havaitsema toispuoleinen kiveksen oireeton suurentuminen tai kyhmy. Osalla kives kovenee tai kipuilee. Jokaista kiveksensisäistä kyhmyä tulee pitää pahanlaatuisena, kunnes lääkäri on todennut, ettei kysymys ole syöpäkasvaimesta. Lääkäriin tulisi hakeutua heti, jos tuntee kiveksissä jotain poikkeavaa.
Katsasta kassis
Syöpäjärjestöjen Katsasta kassis -kampanja tarjoaa nuorille miehille ohjeita kivesten omatarkkailuun. Kampanja on suunnattu erityisesti 15-35-vuotiaille.
– Kampanjavideo opettaa nuorille miehille, kuinka omatarkkailua tehdään. Se tuo myönteisellä tavalla esiin omatarkkailun hyödyt ja poistaa nuorilta miehiltä turhia pelkoja, joita heillä saattaa liittyä oman kehon tarkkailuun, kertoo Syöpäjärjestöjen kehittämispäällikkö Virve Laivisto.
Hyvässä tai erinomaisessa kunnossa varusmiesaikana olleilla miehillä on tutkimuksen mukaan selvästi alentunut riski sairastua syöpään myöhemmällä iällä. Riski oli jopa 18 prosenttia pienempi kuin huonokuntoisilla. Ylipaino suurensi riskiä.
Tutkimuksessa oli mukana yli 30 000 vuonna 1958 syntynyttä suomalaista miestä ja 2400 huippu-urheilijaa. Vuonna 1958 syntyneistä miehistä kerättiin tietoja heidän varusmiespalvelunsa ajalta. Syöpään sairastumisesta saatiin tiedot syöpärekisteristä.
”Nämä miehet ovat vielä melko nuoria, joten pidempi seuranta on tarpeen, jotta tuloksista voidaan tehdä tarkempia päätelmiä”, tutkimuksen tekijä Jorma Sormunen muistuttaa.
Jorma Sormunen tutki lääketieteen tohtoritutkimuksessaan fyysisen aktiivisuuden ja kunnon vaikutuksia syöpäilmaantuvuuteen. Erityisesti tutkimuksessa selvitettiin miesten paksu- ja peräsuolen ja eturauhasen syöpien ilmaantuvuutta.
Ruumiillisen työn tekijöillä syövät harvinaisempia
Väitöskirjassa tutkittiin myös yhteyttä työn fyysisen rasittavuuden ja paksu- ja peräsuolen sekä eturauhassyövän ilmaantuvuuden välillä. Raskas ruumiillinen työ pienensi syöpään sairastumisen riskiä. Erityisen suuri suojavaikutus oli paksunsuolen alueella esiintyvissä syövissä. Ne joiden työ oli fyysisesti raskainta, sairastuivat 40 prosenttia harvemmin paksusuolen syöpään.
Huippu-urheilijat sairastuivat syöpään harvemmin kuin muut. Keskimatkanjuoksijoilla oli liki puolet alhaisempi syöpäilmaantuvuus verrattuna muuhun väestöön. Erityisen matala syöpäriski oli pitkänmatkanjuoksijoilla ja hyppääjillä. Suomalaisten huippu-urheilijamiesten syöpäilmaantuvuutta seurattiin vuodesta 1986 vuoteen 2010.
Yksittäisen ihmisen kohdalla on mahdoton sanoa, miten liikunta vaikuttaa syövän syntymiseen. Tutkimusten mukaan riittävän liikunnan, terveellisen ravinnon ja painonhallinnan avulla voidaan ehkäistä vähintään kolmannes yleisimmistä syövistä.
Papilloomavirus (HPV) tarttuu pääasiassa sukupuoliteitse yhdynnässä tai suuseksin välityksellä. HPV:n aiheuttamia syöpiä miehillä ovat: suun ja kaulan alueen syövät sekä peräaukon ja peniksen syövät.
Tytöt saavat HPV rokotteen mutta myös poikien rokottamista on suunniteltu. Poikien rokottamisella suojattaisiin myös tyttöjä kohdunkaulansyövältä. Lisää HPV:stä luettavissa Syöpärekisterin lisensiaattilääkäri Petra Makkosen blogissa(avautuu uudessa ikkunassa).
Erektiohäiriössä mies ei kykene saavuttamaan tai ylläpitämään riittävän vahvaa erektiota (siittimen kovettumista) yhdynnän onnistumisen kannalta.
1. Tumppaa tupakat. Kaikki tupakka- ja nikotiinituotteet ovat haitallisia. Tupakointi kaksinkertaistaa erektiohäiriön riskin. Nikotiini aiheuttaa verisuonien supistumista ja kohottaa ainakin hetkeksi verenpainetta vaikeuttaen peniksen paisuvaiskudoksen toimintaa.
2. Ylipainosta tasapainoon. Erityisesti keskivartalolihavuus on haitallista. Tiedetään, että jos miehen painoindeksi on 30, hänen testosteronitasonsa on laskenut 30 % ja erektiohäiriöriski kolminkertaistunut.
3. Terveellinen ravinto, jossa on runsaasti kasviksia, vähän sokeria ja rasvaa. Terveellinen ravinto lisää hyvinvointia ja sillä pystyy vaikuttamaan myös ylipainon syntymiseen.
4. Liikuntaa ja lihastreeniä. Kun liikkuu vähintään kohtalaisesti, erektiohäiriöriski pienenee. Myös miehen lantionpohjalihasten kunnolla on vaikutusta. Säännöllinen liikunta auttaa myös painoa pysymään tavoitelukemissa.
5. Runsaat alkoholimäärät heikentää erektion saantia. Alkoholissa on myös runsaasti energiaa. Runsaalla käytöllä saa helposti kaljamahan.
6. Vältä stressiä. Stressi vähentää seksuaalista halukkuutta ja huonontaa verenkiertoa. Pysyvää haittaa ei onneksi pelkällä stressillä pysty erektiolleen aiheuttamaan, vaan erektio todennäköisesti palautuu ennalleen stressin loputtua.
Suomessa naiset elävät noin kuusi vuotta pidempään kuin miehet. Elämän pituus ja laatu kulkevat usein käsi kädessä: mitä terveempi olet, sitä paremmin elämä maistuu ja sitä pitempään se kestää.
Syöpäjärjestöjen Aattelppa ite! -projektissa meitä miehiä herätellään porukalla muistamaan myös terveyttä.
Kaikkosen vastaanotolla miehen elämän kipupisteet kohdataan huumorin keinoin.