Posts Tagged ‘seulonta’

Suolistosyöpäseulonta alkaa koko Suomessa

Kenelle, miksi ja miten?

Suolistosyövän seulonta käynnistyy koko maassa vuonna 2022. Seulonta koskee ensimmäisenä vuonna 60–68-vuotiaita, mutta vähitellen seulontaohjelmaa laajennetaan ikäryhmittäin. Ohjelma ulottuu koko kohdeväestöön eli kaikkiin 56–74-vuotiaisiin vuodesta 2031 alkaen. Suolistosyöpä on yleisin tässä ikäryhmässä.

Uudistettu suolistosyövän seulontaohjelma alkoi Suomessa keväällä 2019.

Seulontaohjelman ensimmäisinä vuosina 2019–2021 seulontaan kutsuttiin vapaaehtoisten pilottikuntien(avautuu uudessa ikkunassa) 60-, 62-, 64- ja 66-vuotiaat. Pilotissa olivat mukana Jyväskylä, Kaarina, Muurame, Orivesi, Oulu, Paimio, Sauvo, Säkylä, Tampere, Ylitornio, Kustavi ja Posio.

Suolistosyövän seulonta pyrkii havaitsemaan suolistosyövän oireettomassa varhaisvaiheessa. Seulonnan tavoite on vähentää suolistosyövästä johtuvia kuolemia.

Suolistosyövän seulontatesti tehdään ns. "kakkatikun" avulla. Animaatio kertoo toimintaperiaatteen.

Suolistosyövän seulontatesti tehdään ns. ”kakkatikun” avulla.

Seulottaville henkilöille lähetään postitse seulontatesti ohjeiden kera. Seulontaa varten tarvitaan vain yksi ulostenäyte, joka otetaan itse kotona ja lähetetään postitse laboratorioon tutkittavaksi. Seulontakutsun mukana on palautuskuori, jonka postimaksu on maksettu. Seulontaan osallistuminen on siis seulottavalle maksutonta.

Jos seulontanäytteessä havaitaan verta, siitä tulee kirjallinen tieto ja seulotulle järjestetään tarvittavat jatkotutkimukset. Jatkotutkimus on yleensä suoliston tähystys eli kolonoskopia, jossa syy verenvuotoon selvitetään.

Suomessa todetaan vuosittain yli 3 000 uutta suolistosyöpää ja siihen kuolee noin 1200 henkeä. Suolistosyöpä onkin yksi yleisimmistä syövistä sekä naisilla että miehillä. Vain eturauhassyöpä miehillä ja rintasyöpä naisilla ovat suolistosyöpiä yleisempiä syöpätauteja Suomessa. Suolistosyöpien ennustetaan  lisääntyvän tulevina vuosina ensisijaisesti väestön ikääntymisen, mutta myös elintapojen takia.

Lue lisää tilanteista, joissa seulontaan osallistuminen voi mietityttää.(avautuu uudessa ikkunassa)

Mitkä sitten ovat suolistosyövän oireet? Lue lisää suolistosyövästä

 

 

 

Kuuntele podcast aiheesta: